Etappi 5: Lapua - Kalajoki

Päivä 5, 165 km, ajoaika n. 8 h, 15 €

Nukun aamulla pitkään. Edessä on täysi työpäivä: tarkoituksena on polkea pyörää koko päivä kohti määränpäätä, nähtävyyksiä ei etapilla pitäisi olla juurikaan tiedossa. Toki tauot on pidettävä, niistä ei pyöräilijä voi tinkiä. Telttakangas aurinkoon kuivaamaan ja trangialla aamuteet ja -puurot. Pääsen liikkeelle vähän ennen yhtätoista.

Hetkeä myöhemmin pääsen pois tieltä 19. En jää kaipaamaan ja tulevaisuudessa en taida sille autollakaan juuri poiketa. Kauhavan jälkeen huomaan yllätyksekseni, että uusi kulkuväyläni, tie 63, tie jota tulen satakunta kilometriä tänään polkemaan, on sekin yllättävän runsasliikenteinen. Erityisesti karavaanarit tykkäävät ajella tätä kautta, matkalla lienee useita leirintäalueita...?

Kortesjärvellä mieleni tekevi kahvia, mutta kartanlukuvirheen vuoksi olen juuri pitänyt tauon ennen taajaman alkua, joten päätän jatkaa Evijärvelle asti. Aurinko paahtaa takana päin, ei helle varsinaisesti haittaakaan, paitakin pysyy kuivana, mutta vettä kuluu ja sen perään täytyy tänään katsoa vähän tarkemmin, koska huoltoasemia on vain reilun tunnin välein. Huomaan, että tuntia eli 20-23 kilometriä kohden kuluu noin 7-8 desilitraa vettä taukoineen, joten sen mukaan mitoitan myöskin taukopaikkani. Matka Evijärvelle on jo melkoisen tuskainen, tie on yksitoikkoinen, mäkiä on vähän mutta ne ovat loivia ja pitkiä, nähtävänä on metsää ja peltoa, ei paljon muuta. Pohjanmaa on odotettuakin tylsempi ajaa.

Alkumatkasta tajusin häpeäkseni, että suomalaiset viljalajit ovat jääneet biologian tunneilla unholaan. Tuntikaupalla olen ohittanut upeita, monivärisiä peltoja - nyt Pohjanmaalla erityisen näyttäviä - mutta minkäsortin viljaa, sitä olen joutunut vain arvailemaan. Tietoa saa nykyään tilauksesta googlelta, joten lajeja tunnistamaan. Taukopaikan jälkeen on mukava, kun Pohjanmaan pelloista saa jotain tolkkuakin. Itsekseni pyöräillessä huomaan toistavani ääneen peltoja ohitellessa: "kas, kauraahan siinä kasvaa!" tai "onpa komiat tähkät ohrapellolla, siitä sitä kaljamallasta saadaan!". Muutenkin yksin ajellessa tulee välillä höpöteltyä sana siellä, sana täällä. Laulujakin tulee mieleen paljon: keskiviikon väsymyksessä päässä soi Dream Theaterin Burning my soul... Tiistaina auringon alkaessa viimeinkin paistamaan Punkalaitumella päässä rallatteli Rauli Baddingin Fiilaten ja höyläten... :)

Evijärvellä kahvitauko ensimmäisellä huoltoasemalla, josta myöskin pieni kauppanurkkaus löytyy. Muna-anjovisleipää ja munkkirinkeli ylihintaan, mutta eipä tuossa ole valittamista. Vähän jo odottelin, että Keski-Pohjanmaata pääsisi lukemaan kun kerran Kokkolan rajakin ylitettiin, mutta Ilkkaa joudun kuitenkin lueskelemaan. Vaasan Kalevan Kisojen keihäs on odotetusti otsikoissa, toivon ettei Pitkämäki loukkaa olkapäätänsä mielivaltaisen kisavalintajärjestelmän vuoksi.

Taukopaikalla radiomastolla. Edessä vielä noin 90 kilometriä...

Kartan mukaan Evijärven (siis sen järven) pitäisi näkyä tieltä Kaustista kohti edettäessä, mutta paskan marjat, tylsää ja mäkistä maastoa. Vettä hieman vain pilkahtelee kuusten välistä. Kaustisilla rikon päivän puolimatkan 80 kilometriä. Mielessä käy, että mikäs kiire se kotia on, voishan tuota tutustua paikkakuntaan, virittää teltta ja rallatella huomenna kotia toinen kasikymppinen... Mieli halajaa kuitenkin tutulle sängylle ja puulämmitteiseen saunaan, joten Nesteeltä nestettä pulloihin ja matka jatkuu kohti Ullavaa. Mistä muuten tietää olevansa lähempänä pohjoista kuin etelää? No siitä, että huoltoasemalla myydään Oulun Kärppien fanituotteita! Karttasovellus ei tunnista väliltä yhtään huoltoasemaa, joten säästelen nestettä parhaimpani mukaan, mutta matkalla on taas niitä pitkiä ja loivia mäkiä, joten tuskallista on. Energiaa kyllä piisaa, siitä olen pitänyt huolen jatkuvalla ruokailulla, mutta takapuoli alkaa olla arkana.

Yllätyksekseni kuitenkin vähän ennen Ullavan risteystä, olisikohan Korven kylässä, on iso k-market - huoltoasema, josta haen vielä limukkaa ja jäätelöä. Sokeritäydennys tulee tarpeeseen kilometrimäärän näyttäessä jo yli sataa. Hieman ennen huoltoasemaa nautiskelin metsätyömaan varjossa ja savessa ruisleipää säilykekalalla ja arvelen tämän ruokailun riittävän Kannukseen asti. Ullavassa ei siis tarvitse huoltsikkaa enää etsiä...

Sokerit alkavat vaikuttamaan ja ennen Ullavan poikkeuksellisen nautinnollisia maisemia siivitän pyörän vauhdikkaaseen lentoon. Ala-asennolla pääsee lujaa ja takapuolikin saa ansaitun lepotauon! Kannuksen risteyksessä yllätyn: matkaa vielä 32 kilometriä, oletin kartan perusteella sen olevan paljon vähemmän, mutta ei kait siinä, kello näyttää vasta kuutta ja olen jo kovastikin varma päämäärään jaksamisestani. Sokerit vaikuttavat edelleen, joten eteenpäin.

Matkalla Ullavasta Kannukseen ei montaa autoa tule vastaan, sen sijaan yksi motoristi on päättänyt testata ajokkinsa kiihtyvyysominaisuuksia illan hämärtyessä. Onneksi kuulen lähestyvän motorisoidun kaksirattaisen ja väistän tien laitaan ajoissa. Matkalla näen myös yhden koko reissun komeimmista nähtävyyksistäni, järven keskelle rakennetulta sillalta aukeaa komeat näkymät molemmin puolin keskellä ei-mitään. Aurinko paistaa jo kaukana lännessä ja tilanteen kauneus ja päivän pituus saavat hymyn huulille. Edessä on vielä viitisenkymmentä kilometriä päämäärään, mutta se ei mieltä lannista.

Kannuksen taajamakyltillä soitan saunanlämmityspyynnön päämäärään ja toisen puhelun Kannuksen sukulaiselle, josko hällä olisi ketjuöljyä lainata - kettinki alkoi kitisemään eilen. Helle vaatii ilmeisesti veronsa enkä tajunnut varautua moiseen ennen matkaa. Sukulaiselta saankin sekä öljyä, että mehulasin ja tuoretta mustikkapiirakkaa - hyvää palvelua matkamiehelle. En kuitenkaan jää sohvalle istumaan, koska edessä on vielä loppurutistus.

Lähes perillä, pari puhelua huoltojoukoille ja viimeiset rutistukset edessä...

Takapuolikin on jo sopivasti puutunut, joten viimeiset kympit saan polkea kivusta vapaana. Energiaa ei tosin enää ole kovin suureen nopeuteen ja viimeinen osuus on hiekkatietä, mutta tyytyväisenä matkan lähenevään päättymiseen otan aurinkolasit silmiltä ja nautin joka hetkestä. Viimeinen tie on ennalta hyvin tuttu, onhan täällä tullut tehtyä metsätöitä nuorempana, talojen ja tiluksien nimiäkin pystyy jo tunnistamaan. Tuo metsä kaipaa harvennusta, tuossa onkin taimet kasvaneet komiasti! Yhdentoista tunnin ajopäivä tekee pienistäkin asioista tärkeitä.

Viimeisen kilometrin suoralla tapahtuu suorastaan pienoinen ihme, kun jo laskemassa oleva aurinko paistaa suoraan, siis aivan suoraan edestäpäin silmiin laskeutuessani sitä vihoviimeistä mäkeä alas satukuntametriä ennen maalia. Metsäkaistaleet tien vieressä valoittuvat kauniin vihreiksi ja aurinko tekee retken viime hetkistä autuaat.

Tyytyväisenä raskaaseen päivään tervehdin koiraa ja saunanlämmittäjää ja hetken turinoinnin ja tavaroitten purun jälkeen irrotan liat kropastani aimo annoksella raikasta löylyvettä.

JK

Etappi 4: Honkajoki - Lapua

Päivä 4, 136 km, ajoaika noin 6 h 15 min, 20 €

Aamulla tajuan karttaa vielä tutkiessani että Kauhajoen kautta Seinäjoelle eteneminen on järjetöntä, kun vaihtoehtona on suunnata Honkajoelta Karviaan, siitä Jalasjärvelle ja edelleen seinikselle. Hieman hermostutti etukäteen ajaa 15 kilometriä kolmostien pätkää, mutta siinäkin kävi lopulta hyvin... Siispä aamulla matkaan lämpimänä alkavaan neljänteen ajopäivään. Avain respaan ja menoksi. Tie karviaan etenee leppoisana maaseutumaisemana, liikennettä on vain vähän ja vastaan tulee muutamia pyöräilijöitäkin (joita ei valitsemillani teillä tähän asti juurikaan ole tullut vastaan aikaisemmin). Paikkakunnalla on meneillään näemmä jonkinlainen paikallinen kilometrikilpailu. Kättä pystyyn ja Karvialle!

Karvialla kaupasta reissun ensimmäinen jäätelö ja matka jatkuu. Kunnasta jää todella positiivinen kuva piiitkän (jopa turhan pitkän) pyörätiepätkän ja tien varrelle asennettujen koristeellisten hahmojen ja esineitten vuoksi. Tätäkö se on se elävä ja aktiivinen maaseutu? Kaupan pihallakaan ei lorvaile teinilaumaa vittua hokemassa, niin kunnallehan vois antaa vaikka jonku palkinnon turistin viihtyvyyden takaamisesta.

Houkutteleva taukopaikka.

Karvian ja Jalasjärven välillä pidän vielä tauon radiomastolla (eli mikä tukiasema lienee) ja iloisena tuumailen että matkan puoliväli on jo iloisesti takana päin. Ruokavarantoja on hyvin, vettä pullossa, rahaa taskussa ja aurinkokin paistaa. Ei kait sitä heinäkuista kesäpäivää paljoa paremmin voi viettää...

Kolmostielle saavuttuani koen yllätyksen: itse raskaasti liikennöityä rekkatietä ei tarvitsekaan ajaa, vaan tien vieressä menee kilometrikaupalla sellainen "traktoriväylä", jossa nopeusrajoituksena on 40 km/h ja väylälle mahtuu vain yksi auto kerralla. Siis pyöräilijälle aika mainio rekkatien korvike! Jännä miten kolmostietä on elämän aikana tullut sahattua edestakaisin kymmeniä kertoja, mutta tuo pikkutie ei ole jäänyt mieleen... Sitä sitten tyytyväisenä viitisen kilometriä Juustoportille, josta saa ehkä suomen kalleinta kahvivälipalaa, mutta ABC:kään ei houkuta ja Seinäjoelle on vielä yli 30 km joten valinta on lopulta helppo.

Seinäjoen risteyksessä ei ole kyllä kevyttä liikennettä ajateltu yhtään, risteys on autoillekkin ihan susi, kun Vaasan tie on jatkuvassa liikenteessä ja samaan aikaan Seinäjoelta tulee pitkällä jonolla risteykseen porukkaa. Pyöräilijälle en ainakaan siihen hätään nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin taluttaa pyörä anteeksipyytelevästi tien yli sopivan hetken koitettua. Siinä vois kunnanisät panostaa liikennevaloihin.

Matka jatkui kohti Seinäjokea tiheässä liikenteessä, mutta jaloissa tuntui vain energiaa piisaavan eikä päätäkään pakottanut joten puolentoista tunnin polkemisen jälkeen leirintäalueen jäädessä oikealle matka vähän niin kuin automaattisesti jatkuikin eteenpäin! Seinäjoen ABC:ltä vielä limukkaa ja suolaista. Lapua tulikin vastaan melko pian ja siitä ajattelin vielä hetken jatkaa kohti kartalla törröttävää pientä järveä, jonka rannalle teltan voisi viritellä. Tuo tie 19 oli muuten koko reissun ehkä surkein pyöräilijää ajatellen, piennar melko olematon, rekkarallia vielä illallakin ja kaiken lisäksi vielä tärinäraitaa häiritsemässä.

Perillä taukopaikalla. Teltta pystyyn ja iltauinnille.

Lopulta etsitty järvi löytyy rekkakahvion vierestä. Kohtelias utelu kahvilan emännältä telttailumahdollisuudesta, kiitokseksi tilaan kerroshampurilaisen teltan pystytyksen jälkeen. Aurinko jatkaa paistamistaan ja käyn tyytyväisenä järvessä iltapesulla ennen iltapalan värkkäämistä. Soittelut vaimolle ja kartan tutkimista viidettä matkapäivää ajatellen. Päämäärään Kalajoelle on enää sellaiset 170 kilometriä ja vaikka en ole moisia kilometrejä koskaan päivässä ajanutkaan en pidä ideaa hullunakaan, kerran tänään meni 136 kilometriä ja matkaa olisi voinut vielä helposti jatkaakin.

Laituri ja kaikki! Nyt retkipyöräilijää hellitään...

Kaadun tyytyväisenä telttaan, lueskelen vielä kappaleen kirjaa ja nukahdan valmiina viimeiseen rutistukseen.

JK

Etappi 3: Sastamala - Honkajoki

Päivä 3, 92 km, ajoaika noin 4 h 15 min, 80 €.

Aamulla huomaan tehneeni telttapaikkavalinnassa illalla virheen: kuivumaan laittamani vaatteet kylpivät kyllä hienosti illalla auringossa, mutta aamulla varjo ja aamukaste ovat tehneet osasta vaatteista kostean nihkeitä. Tunnin aamutoimet ja matkaan, vaikkakin lievästi kosteilla housuilla! Päivästä on tulossa aurinkoinen ja hieno.

Päätän aloittaa päivän pikkuteitä ajelemalla. Sastamalasta lähtee luodetta kohti Putajantie, jota pitkin aamun ensimmäinen tunti menee leppoisasti polkaisten. Putajan kylästä jää kyllä sellainen kuva, ettei taloja taida puolta tusinaakaan olla... Ylittäessäni valtatie 11:a tunnen olevani jo pitkällä, alkaahan Pohjanmaa olla enää muutaman kunnan päässä... Jätinmaantie on pääosin mäkistä hiekkatietä, mutta otan nopeudenlaskun pelkästään positiivisena kulttuurikokemuksena ja tieosuudesta tuleekin yksi reissun parhaimmista ellei paras. Mukavaa muuten, kun saa parin päivän tauon jälkeen pyöräillä ilman takkia!

Taukopaikka. En ole asentanut pyörään jalkaa, joten tuki piti aina etsiä erikseen.
Aurinko lämmitti jo sen verran että vettä alkoi kulumaan ensimmäisiä päiviä huomattavasti enemmän.

Hiekkatie päättyi Lavian tietämille, josta kävin päiväkahvit ja -pullat nauttimassa. Paikan nimi ei jäänyt mieleen, mutta reissuni edullisimmat ja ehkä laadukkaimmat välipalat olivat kyseessä! Lehdenluvut kaupanpäälle, pitäähän reissullakin itseään sivistää... Kartta ei antanut hirveästi vaihtoehtoja, päätin jatkaa matkaa isoa tietä Kankaanpäälle asti ja katsoa siellä, mihin asti matkata jaksaa vielä. Kankaanpäällä kirkon takana pidin paidattomana taukoa Ruokojärvelle katsellen ja upeasta kelistä nauttien. Alkoi jalat olemaan jo siinä määrin hapoilla, ettei seuraavalle leirintäalueelle Isojoelle tällä kertaa jaksanut jatkaa. Päätin sen sijaan polkea Honkajoelle ja etsiä sopivaa telttapaikkaa tämän jälkeen.

Taukopaikalla Kankaanpäässä, pyörä puskaan kätkettynä :)

Sen verran ykstoikkoista reittiä tuli päivällä vedettyä, ettei Honkajoella ollut enää motivaatiota jatkaa matkaa eteenpäin. Nettisurffailu antoi ymmärtää, että Honkajoen Honka-Centeristä saa yöpaikan motellista edullisesti ja näinpä sitä väsynyt pyöräilijä kysymään. Iltapalaa kylältä (jossa elämän muodosti kyläkaupan eteen jämähtänyt teinilauma, paljon muuta en kylillä nähnyt) ja komean koskinähtävyyden kautta katon alle majaa pitämään ja seuraavaa päivää suunnittelemaan.

Kyllä oli tavaraa mukana, sen huomas aina tavaroita purkaessa.
Paljon ylimääräistä ei tosin tarttunut mukaan...

Iltapalalla tutkin, että Seinäjoelle on reilu satanen, kokonaismatkaa jäljellä vielä kolmisen sataa. Ilmoittelen määränpäähän että lauantaihin varmaan menee tällä tahdilla. Vielä illalla olen varma, että matka jatkuu Kauhajoen ja Ilmajoen kautta eli isoa tietä pitkin... Vaan niinpä voi suunnitelmat yhden yön aikana muuttua, kuten seuraavana aamuna huomasin.

JK

Etappi 2: Ruokjärvi - Sastamala

Päivä 2, 112 km, ajoaika noin 5,5 h, 45 €

Päiväunet mukaanlaskettuna taisin nukkua sellaiset 14-15 tuntia teltassani ensimmäisen matkapäivän jälkeen. Ilmankos on freessi olo aamulla! Puurot trangialla metsästä haettujen mustikoiden ja vadelmien toimiessa kyytipoikana, teltta kasaan pienessä sateen ropinassa ja matkaan. Aamutoimiin meni sellainen 75 minuuttia kaikkinensa; näyttää siltä, ettei sitä paljoa pysty leikkaamaan pienemmäksi, toisaalta tuskin on tarvettakaan...

Päätän jatkaa Forssaan asti aamukahville, siellä sitten kartan tutkintaa ja reitin täsmennystä. Huoltoasemista valitsen tällä kertaa ABC:n, koska tarvitsen muonavarastojen täydennystä ja ensimmäisen päivän pysähdyspaikka Karkkilan Shell ei tarpeitani tyydyttänyt vaikkakin mukava kahvipaikka olikin.

Vajaan parin tunnin lenkin jälkeen (mihin muuten sisältyi yksi pitkä tietyömaa) saavun huoltsikalle ja nautin päivän pyöräilijän lounaan: iso kahvi, muna-anjovisleipä ja iso suklaaleivos. Itse en matkalla pystynyt raskaita ja lämpimiä lounaita vetämään, koska pelkäsin niiden turruttavan matkanteon - siispä tuo edellemainittu kolmikko kävi lounaastani. Kaupasta sitten muuta särvintä, vesitäydennys ja eteenpäin.

Pyysin ruisleipää paikallisleipomosta, antoi sydämenmuotoisen!
Tätä hyvää leipää söin vielä pari päivää myöhemminkin, hyvä hankinta!

Huoltoasemalla oli pari muutakin retkipyöräilijää hieman urheilullisemmalla varustuksella tosin, mutta en heitä kahviosta lopulta bongannut. Kartantutkimisen tuloksena päätin jatkaa vielä parikymmentä kilometriä Humppilan ohi, jonka jälkeen pääsen pienemmälle tielle kohti Punkalaidunta. Välittömästi pienelle tiellä päästyäni alkaa päivän parhaat olosuhteet: aurinko alkaa paistamaan, tie on kaunista ja tarpeeksi hyväkuntoista, liikennettä on vain hyvin vähän ja ympärillä olevat maisemat ovat inspiroivia. Mahtavaa! Ilmankos nopeuskin kasvaa kakkostien vastaavasta ja matka Punkalaitumelle menee jouhevasti. Perille päästyäni otetaan vielä vilaus karttaan, tottahan tuota vielä jaksaa Sastamalaan leirintäalueelle, alkaa ukko olemaan pikkuhiljaa suihkua vailla...

Punkalaitumen Essolta limukkapullo paikallisten traktorimiesten ihmetellessä ihonmyötäisiä ajohousuja ja kirkkaan sinistä ajopaitaa ja matka jatkuu. Eivät kehdanneet kysyä oudon vaatetuksen syytä :) Tuota limukan merkitystä pitkillä matkoilla ei voi mitenkään vähätellä - tälläkin sokeriliemellä poljettiin lievästi väsyneenä ne viimeiset kilometrit hymyssä suin (no, ainakin päällisin puolin) perille asti.

Pyykki kuivumassa, aurinko paistoi lämpimästi ja kylmä olut
odottaa terassilla. Mukava päätös mukavalle matkapäivälle!

Leirintäalueella telttapaikka auringosta, pyykkikone pyörimään, saunaakin tarjottiin alehintaa mutta kymppiä pidin vielä vähän turhan isona summana tähän hätään. Sen sijaan kävin uimassa kylmähkössä vedessä pikaisesti ja tyytyväisenä suihkuun. Illalla vielä kohtuuhintainen olut ennen sulkemisaikaa ja puhelu vaimolle sekä tietenkin perusteelliset venyttelyt. Varsin tyytyväisenä nukahdin telttaan kymmenen jälkeen mainio matkapäivä takana leirintäalueen keittiössä valmistunut risotto vatsaa lämmittäen. Takana hyvät päiväkilometrit, edessä paraneva sää ja päämääräkin tuntuu olevan jo realistisen lähellä.

JK

Etappi 1: Länsi-Vantaa - Ruokjärvi

Päivä 1: 65 km, ajoaika noin 3,5 h, 0 euroa

Säätiedotus ei lupaa hyvää.

Olen ajoittanut lähtöni elämäni ensimmäiselle kunnon pyöräretkelle juuri sille perhanan päivälle, kun Venäjältä nousee vahva, koko Suomen läpi kulkeva saderintama. Myrskystä toki ei voi puhua, mutta harmaata pilvimassaa on sääkartta täynnä ja 9 m/s pohjoistuuli. Perkele. Mutta ei auta; kun on päättänyt lähteä, on lähdettävä.

Harmaasta ilmasta huolimatta raahaan pyörän pihalle ja tarkistan kiinnitykset huolella läpi. Etulaukut kunnossa, arvotavara oikealla. Takalaukut eivät heilu, teltta, makuualusta ja makuupussi tiukasti kiinni tarakan päällä. Vesipullot täytettynä. Muutama kellon vilkaisu ja syvä hengitys ja matkaan - voisin sanoa että ensimmäinen polkaisu oli jokseenkin tunteellinen, harvoin sitä aloittaa jotain, joka päättyy vasta 4-5 päivän päästä. Myöhemmin määränpäähäni päästyä huomasin myös viimeisen polkaisun olleen aivan erityinen. Nokka kohti Vihdintietä ja eteenpäin. Edes Vihdintien ja Kehä kolmosen risteyksessä autoineen täysin edessä olleet huoltomiehet eivät saa mieltäni negatiiviseksi; fiilis pysyy korkealla idän uhkaavista pilvistä huolimatta. Reippaasti eteenpäin tuttuja teitä Kaitalammelle asti, jolloin alkaa tuntematon. Tästä jos jatkan, en tiedä mitä edessä odottaa. En ole koskaan kulkenut ennalta suunniteltua reittiäni edes autolla, joten maastonmuodot ja pientareen leveys ovat ennalta tuntemattomia. 

Ensimmäisellä tauolla, myslipatukkaa ja juustoleipää sekä kartanlukua.

Suuntaan pyöräni porintielle. Jälkiviisaana tätä kirjoittaessa naureskelen onnettomalle reittivalinnalleni: Tarkoituksena oli polkea pari ekaa päivää paljon ja suoraan, mutta lopulta kävikin päinvastoin...

Kakkostien rekkaralli alkaa rasittamaan ajamista alusta alkaen. Tiesinhän toki että tie on varmasti raskaasti liikennöity, mutta intensiteetti yllättää silti. Vastaan puskeva 9 m/s vastatuuli ei ainakaan helpota matkan tekoa. Myöhemmin luen fillarifoorumilta, ettei tietä suositella pyöräilijöille ollenkaan - eikä itsekään tee mieli toistaa reittiä toista kertaa. Pikkuteitä sitten ensi kerralla! Parin tunnin ajelun jälkeen huomaan, että tien laidoilla varttia aikaisemmin alkanut riista-aita ei ota loppuakseen. Samalla ensimmäiset pisarat osuvat kypärän nokkaan. Aikani mietittyäni totean vaihtoehtoja olevan tasan kaksi:

1. jatkan päivätavoitteeseeni Forssaan asti hampaat irvellä raskaassa liikenteessä mahdollisesti märkänä (sadevaatteeni eivät kestä raskaa sadetta) vielä puolitoista tuntia, tai
2. ensimmäisen riista-aidan raon ilmestyttyä poistun tieltä, pistän pyörän pusikkoon, teltan pystyyn ja nukun vähintäänkin päiväunet.

Kun pari kilometriä myöhemmin näen oikealla olevan Ruokjärven risteyksen, tulee päätös suoraan jaloista pään oikeastaan edes tiedostamatta tapahtunutta: pusikkoon! Heti pysäköityäni hieman tiestä erilleen metsikköön tajuan hymyileväni, päätös oli selkeästi oikea. Vaikka kilometrejä ei tullut lähellekään päivätavoitetta sataa, on kelin ja reittivalinnan heikkouden vuoksi vain järkevää ottaa aikalisä. Teltta pystyyn vanhalle metsätielle, trangiaan liekki ja pasta-annosta tekemään. Vettä tihuttelee ja Ruokjärven vesi aaltoilee luotaantyöntävästi. Unohdan haaveeni järvessä uimisesta ja tyydyn vain pesaisemaan astiat ennen päiväunille menemistä.

Illalla herätessäni ropinaa on edelleen, ajatukset käyvät tielle palaamisessa mutta hautaan ne koska lämmin makuupussi houkuttelee liiaksi; matka on lähtenyt lopulta mukavasti liikkeelle, telttailu tuntuu kotoisalta ja kaikkihan on hyvin, päämäärään on enää viitisen sataa kilometriä eikä varsinaista kiirettä määränpäähän ole!

Luettuani kirjaa nukahdan yhdeksän maissa telttaani uudestaan täynnä positiivista energiaa huomista taivalta ajatellen. Tarkoituksena on poistua päätieltä ja korvata ainakin osa ensimmäisenä päivänä menetetyistä kilometreistä.

JK

Testireissu 2: pitkän matkan edellytyksiä etsimässä

Kesän h-hetket alkavat olla käsillä kotiseutumatkailun osalta, sillä ensi viikolla on tarkoitus kääntää eturatas Pohjanmaata kohti. Tuota 600 kilometrin polkaisua varten tein jo toukokuun lopulla ensimmäisen testireissun, jonka tarkoituksena oli lähinnä testata laukkujen kiinnityksiä ja vaikutusta matkan tekoon sekä ylipäänsä haistella telttamatkailun tuulia. Viikko sitten tein toisen, kaksipäiväisen testireissun kauniissa kesäkelissä Loviisaan. Tällä kertaa hain enemmänkin tuntumaa pitkän matkan pyöräilyyn, omaan fysiikkaan ja matkanteon edellytyksiin.

Ensimmäisellä taukopaikalla lähellä Sipoon rajaa.

Menomatka kehää ja tietä 170 pitkin oli pieneen vastatuuleen puskemista läpi koko päivän. Tuuli rupesi ahdistamaan oikeastaan vasta viimeisellä etapilla ja sen vaikutus taisi olla enemmän henkinen kuin fyysinen. Odotetusti matkan eteneminen tuttuja teitä Porvooseen eteni melko leppoisasti maisemia katsellessa ja välipalaa syödessä. Tuli taas huomattua sama asia kuin monesti ennenkin, eli tuttuja teitä pyöräillessä etäisyydet tuntuvat pienemmiltä kuin tuntemattomilla teillä. Matkaa on helppo tehdä, kun tietää valitun tien raskauden. Ja erityisen raskaaksihan tuota noin 60 kilometrin matkaa ei voi kutsua.

Noin 10 kilometriä ennen Porvoon keskustaa tapahtui käsittämätön moka. Pidin päivän toista taukoa varjossa bussipysäkillä kun huomasin jalkojeni vieressä mustan ruuvin. En siinä sitten eväitä syödessä tullut ajatelleeksi ruuvin syvempää merkitystä sen enempää joten pysäkille jäi. Jatkoin matkaa Porvoota kohti ja kohta alkoi vasemman lukkokengän kiinnitykset löystymään yllättäen. Etenin kilometrin tai kaksi eikä jalka asettunut, siispä seuraavalle bussikatokselle tutkimaan asiaa. Vaan eipä lähtenyt vasen kenkä enää irti polkimesta! Eipä siinä voinut muuta kuin ottaa jalka pois kengästä ja tutkia kiinnikkeitä tarkemmin. Ja niinhän siinä kävi, että edellisellä pysäkillä löytynyt ruuvi oli kuin olikin omasta Shimanon lukkokengästä irronnut ja toinenkin ruuvi löysänä. Tämä oli johtanut luonnollisesti vasemman jalan väpättämiseen eikä kengän irrottaminenkaan enää onnistunut ilman työvälineitä.

Eipä siinä, kiristin jäljelle jääneen ruuvin ja toisen kengän kiinnikkeet hyvin kiinni ja jatkoin matkaa. Jos vasen kenkä ei olisi tukenut polkemista enää normaalisti, olisin hyvin voinut pysähtyä Porvoon pyöräliikkeeseen ostamaan uusia kiinnikkeitä. Koska kotonani on varaosat ja kenkä tuntui pitävän hyvin yhdelläkin ruuvilla, jatkoin matkaa. Pitkälle matkalle pitää ehdottomasti olla varaosat valmiina ja tulipa samalla todettua että Konaan hankkimani kaksipuoleiset polkimet olivat loistoidea, sillä kenkien pettäessä voi aina laittaa lenkkarit jalkaan ja jatkaa matkaa "kääntöpuolella", toki pienemmällä teholla.

Porvoon ohitin pysähtymättä, kauniiseen kaupunkiin olen tutustunut aiemminkin. Yllättävän vaikeaa keskustaan on tulla "suoraan" pyöräteitä pitkin, jälleen kerran ajauduin jonnekin etelään suuntautuvalle tiellä, josta piti sitten omatoimisesti etsiä oikeaa suuntaa. Matka jatkui siis kohti Loviisaa, jonne oli vielä noin 40 kilometriä poljettavaa. Tämä viimeinen etappi olikin jo selvästi raskaampi ja poljetut kilometrit alkoivat selvästi näkyä väsymyksenä. Parikin taukoa oli paikallaan.

Idyllinen taukopaikka.

Kun matkalle varaamani menovesi (vajaat 2 litraa) alkoi huveta, piti Koskenkylältä hakea sokerilientä loppumatkaa varten. Jälleen kerran tuli todettua, että limukka on ehkä paras piriste pyöräilijälle, kun pitää vielä jaksaa eteenpäin väsymyksestä huolimatta. Muutaman minuutin viiveellä vireystila nousi huomattavasti ja loppumatka Loviisaan meni mukavasti.

Mäntyharjulta löytyi oivallinen taukopaikka.

Loviisa oli kaikin puolin erittäin kaunis paikka vierassatamineen ja linnoituksineen. Paikan historia Kuninkaantien merkittävänä puolustuspaikkana on mielenkiintoinen ja tutustumisen arvoinen. Mäntyharjun mäkinen metsikkö oli upea hiljentymispaikka raskaan päivämatkan tehneelle ja metsikköpolku päättyi vieläpä suoraan upean Loviisan kirkon pihaan. En ole uskonnollinen ihminen, mutta mahtipontinen, "keskelle tietä" rakennettu kirkko oli kyllä komeaa katsottavaa. Rasvaista ruokaa naamaan ja aikaisin nukkumaan, ei tehnyt edes olutta mieli mutta konjakin tapaista toki otin unilääkkeeksi :)

Paluumatka oli tarkoitus vetää alun perin Myrskylän tai Askolan kautta takaisin Vantaalle, mutta illalliskutsun vuoksi oli pakko vetää mutkia suoraksi ja seurata eilisiä jälkiä kotiin myöhästymisen pelossa. Pienen sivumutkan tein kuitenkin Pernajan kylän kautta, sillä olin Loviisan turistipahvia tutkiessani huomannut paikkakunnaltaa löytyvän keskiaikaisen kirkon, Pyhän Mikaelin kirkon, joten sitä sitten katsomaan. Kulttuurihistoria kiinnostaa ja Agricolakin oli Pernajalla syntynyt, eli kirkon pihalla käynti oli mielenkiintoinen kokemus. Ikävä kyllä sisälle ei ollut arkiaamuna ennen kymmentä vielä asiaa.

Jälleen matka jatkui odotetun kaavan mukaan eli kyllä ensimmäiset 50-60 kilometriä menee kuin lentämällä, eikä eilisen päivän rasituksita ollut mitään tietoa. Välissä join munkkikahvit viihtyisässä Noarkissa, jota voi hyvin kehua. Pienoismallimaailmaan en jaksanut kuitenkaan tutustua. Porvoon jälkeen, Söderkullan paikkeilla rupesi taas energiat loppumaan mutta tauon kanssa jaksoi taas jatkaa matkaa. Kehä ykkösen pyörätien löytäminen Kontulan jälkeen oli jostakin syystä aivan ylivoimainen haaste, mutta siitäkin selvittiin. Kaksi sadan kilometrin matkapäivää meni siis ihan leppoisasti, ainoastaan takapuoli alkoi olla vähän hellänä loppua kohden.

Huomioita:

• Välipalat ovat mulle ihan avainasemassa pitkillä matkoilla. Tykkään lähteä liikkeelle ajoissa aamulla ja "hoitaa matkan alta pois" jatkuvan tankkaamisen periaatteella. Lämpimän ruoan voi sitten syödä aamupalalla ja/tai illallisella, lounasta ei oikeastaan matkalla edes kaipaa jos kilometrejä on vielä edessä useita kymmeniä. Pähkinöitä, leipää, banaania, välipalakeksejä... you name it, I've got it! Aivan erityistä herkkua on karjalanpiirakat sulatejuustoon kanssa.
• Venyttelyn merkitystä ei voi mitenkään liioitella, lihashuolto on ehdottomasti avainasemassa, jos haluaa miellyttävissä olosuhteissa jatkaa matkaa seuraavanakin päivänä. Nyt ainoa kipeä paikka koko matkalla oli oikeastaan niska ja mystisesti tuntonsa menettäneet oikean käden sormipari. Uusissa ajohanskoissa on selvästi vielä totuteltavaa.
• Sadan kilometrin päivämatkat ovat täysin toteutettavissa hyvällä ravinnolla ja lihashuollolla. Tavaksi on tullut, että 50-60 kilometriä menee kevyesti ja loppumatka pitää sitten puristaa väkisin. Periaatteessa pitempäänkin päivämatkaan on kaikki mahdollisuudet, mutta ilman reipasta myötätuulta en välttämättä lähde kokeilemaan onneani. Tämän reissun tarkoitus täyttyi siis hyvin, koska luottamus satasen matkoihin on nyt kova.
• Etusivulaukut olivat hyvä lisä varusteisiin. Tankolaukkua olen myös kovasti etsinyt, mutta 60-90 euron hinnat hirvittävät. Miten ne voi olla niin törkeän kalliita? Ei kyseessä ole kuitenkaan mikään tekniikkaihme ymmärtääkseni... Ensi viikon matkan aion tehdä ilman sitä, mutta toki seuraan markkinoita, milloin sopivan hintainen laukku tulee vastaan.

Seuraavat merkinnät sitten pitkän matkan jälkeen!

JK

Katselmus Kiinan oluttarjontaan

Sichuanin matkalla tuli myös maisteltua itselle entuudestaan tuntemattomia paikallisia (sopiiko sana Kiinaan, kun maa on niin valtava...?) oluita, joista entuudestaan tuttu oli ainoastaan Suomenkin maitokaupoista löytyvä Tsingtao Beer, jota itse asiassa maistoin kuitenkin ensimmäisen kerran vasta tällä matkalla. Yleisesti ottaen kaikkia Sichuanin kioskeista löytyneitä oluita yhdisti kaksi asiaa:

• pieni, noin kolmen prosentin alkoholipitoisuus
• kevyen aromikas, tuliseen ruokaan sopiva humalaisuus

Etikettien perusteella useat oluet ovat riisillä jatkettuja, mikä oletettavasti viittaa kustannusleikkaukseen maun kustannuksella. Pari olutta oli sellaisia, mitkä teki mieli jättää juomatta loppuun asti, eli keskimääräinen taso oli varsin vaatimaton. Hong Kongissa tuli vastaan myös muutama ei-kiinalainen, Suomesta löytymätön olut, joita piti tietenkin päästä testaamaan tilaisuuden koittaessa.

Sichuanin ja Kantonin baarikulttuuri (parin pistokokeen perusteella) oli vasta lapsenkengissään ja jotenkin väkinäistä. Olutta myytiin toki pulloissa, mutta tusinahinnalla, eli pöytään piti tilata lähtökohtaisesti 12 olutta kerrallaan, seurueen koosta riippumatta. Jos tilaus oli pienempi, pullokohtainen hinta nousi vastaavasti. Hinnat eivät olleet päätähuimaavia, mutta ruoan hintaan suhteutettuna täysin ylimitoitettuja. Kioskihinnat olivat toki kohdillaan. Olut tarjoiltiin lähes poikkeuksetta pieniin, ehkä yhden desin laseihin.

Paras Sichuanista löytynyt olut oli Lhasa Beer, jonka miellyttävä humalointi ja hedelmäisyys sopi tulisen ruoan kaveriksi erinomaisesti. Mitään syvempää hienoutta tuotoksesta ei toki löytynyt. Tiibetiläisolut on ilmeisesti myös myynnissä jenkeissä ja panimon taustavaikuttajana toimii olutjätti Carlsberg. 

 Japanilainen ruokakulttuuri oli kova sana Hong Kongissa muutenkin kuin Sushin muodossa ja pari japsioluttakin piti päästä testaamaan. Kirinin Stout oli makean maltainen tumma stout, joka ei ensinnäkään sopinut vallitsevaan ilmastoon mitenkään eikä sellaisenaan nautittuna aiheuttanut minkäänlaisia tunteita. Tuskinpa tuo olisi ruoan kanssa sen kummemmin maistunutkaan. Sapporon lager sen sijaan maistui helteisenä päivänä lounaalla erinomaisesti. Toki siitä vajaan euron mielellään maksoi :) Filippiiniläisjätti San Miguelin oluita en ole ennen maistanut, vaikka toki olen niihin Suomessakin törmännyt. Eipä silti harmita, sillä laimeata perusoluttahan tuo oli, ei jättänyt minkäänlaista jälkeä minun maailmaan ainakaan.

Kiinalaisjätti Tsingtaon perusolut sopi Kiinalaiselle ruoalle hyvin, mutta sen rohkeampi viritys, Tsingtao Stout (vahvuutta muistaakseni reilut 7 prosenttia) oli makealla mokkaisuudellaan kaikista Kiinassa maistamistani oluista monipuolisin. Hyväksi sitä ei voi mitenkään kehua, loppu jäi melkein juomatta. Panimon nettisivut ovat muuten äärettömän ristiriitaiset - kauniit niin väreiltään kuin hakumahdollisuuksiltaan, mutta oluesta en informaatiota löytänyt parin minuutin etsimisellä :) Kenties tuotteen sisältöä ei pidetä niin tärkeänä kuin oluesta tulevaa mielikuvaa...

Kingway- olut oli yksi makumatkan huonoimmista. Liian kevyt ja vetinen, en lähtisi olueksi kutsumaan. Tiedä sitten, olisiko vahvempana jo juotavaa?








Snow Beer oli jo vähän maukkaampaa, isosta pullosta tarjoiltua lageria. Netistä löytyneen tiedon mukaan olut nousi viisi vuotta sitten maailman eniten tuotetuksi olueksi huikealla 61 miljoonan hehtolitran tuotannolla. Jos tieto pitää paikkaansa, on määrä esimerkiksi 50 % enemmän kuin Englannin oluttuotanto kokonaisuudessaan (lähde: Kenning & Jackson). Eipä suuri volyymi silti tuotteesta vielä hyvää tehnyt.

Viimeisenä matkapäivänä kioskista löytyi vielä brittijätti Fuller'sin Honey Dew- luomuhunajaolut, johon en ole Suomessa koskaan törmännyt vaikka olutoppaan perusteella sitä kyllä pubeista löytyy törkeään hintaan (omani ostin vajaalla eurolla). Olut oli yksi matkan parhaimpia ja monipuolisin, mutta tämäkään löytö ei noussut erityisen suureen arvoon, toki se olisi varmasti täydentänyt hienosti juustolautasta tai tapaksia, jos sellaisia olisi tarjolla ollut. Pyhän Pietarin Hunajaportteri on ja pysyy hunajaoluiden kiistattomana ykkösenä minun papereissani.

Näin. Aika yksitoikkoista siis, Kiinassa tuntuu olevan vallassa se käsitys, että olut on tietyn makuista raikasta juomaa, joka tarjoillaan jääkylmänä tulisen ja runsaan ruokapöydän äärellä. Ja siihen tarkoitukseen suurin osa kiinalaisesta oluesta myös sopii oikein mainiosti. Olutnautiskeluun Kiinan oluet eivät kuitenkaan nykyisellään sovellu mitenkään, tosin maan olutkulttuuri vaikuttaa olevan vielä täysin lapsenkengissään.

JK